Damorove

Damorove
Damorove

torstai 22. toukokuuta 2014

Kalamaraton

Tämmönen tapahtuma järjestetään vuosittain Helsingissä, Turussa, Joensuussa ja Kotkassa (jos en väärin muista.) Ideana siis ei ole suurin kala, vaan kuka saa eniten erilaisia lajeja. Aikaa 24h (la alkaa klo 12 ja loppuu su klo 12).
Minä en siis osallistunut kisaan, vaan olin toimitsijana. Oli kyllä tosi kivaa! Vastailimme puhelimeen, ja merkkasimme ylös mitä mikin joukkue oli saanut. Kalat tuodaan lopulta tänne tukikohtaan (=Honkaluotoon) ja tarkistutetaan. Ja autoin siinäkin.
Kuvassa tarkistusta meneillään. Tapahtuma yllätti positiivisesti! Vaikka väsytti ihan pirusti kaiken sen valvomisen jälkeen, oli todella hauskaa ja miellyttävä päivä kokonaisuudessaan.
Hiiieman meinasi väsyttää.. Kello taisi tässä olla noin 7 aamulla. Sain nukuttua ehkä 30min yhteensä koko yönä. Mutta se ei minua haitannut.

Alkuillasta oli kaverin synttärit Viikin siirtolapuutarhassa. Tänne mentiin grillailemaan ja muut joivat, mutta koska iltani jatkui kalamaratoniin, en voinut (enkä halunnut) ottaa mitään.
Kesän ensimmäiset grilliruuat tuli syötyä. Oli herkkua ja sää mitä mainioin. Auringossa oli mukava istua ja kai lievät rusketusrajatkin tuli saatua. Kokonaisuudessaan huippu viikonloppu ja oli tosi mukavaa.
Tässä vielä synttärisankarin väsynyt koira. Lapinkoira Nova. Hyvin suloinen ahma pieni otus, tui.

Päivänjatkoja!

lauantai 3. toukokuuta 2014

Gangstereita

Lupailin laittaa pääsiäisenä olleesta synttäritapahtumasta kuvia ja kuinka ollakaan, unohdin niitä kuvia ottaa. Pari kuvaa kuitenkin jäi, mutta niistä ei kauhean hyvin näe pukeutumistani. Oh well..
Fedora parka. Se jäi sille tielle, eli todennäköisesti yöbussiin. Heräsin muutenkin 4km päästä kotoa, kun vähän vedin lepiä matkalla juhlien jälkeen.
Otettiin tyttöjen kanssa hieno selfie. Aika tyylikästä. Juhlat olivat erittäin onnistuneet ja hauskaa oli. Jatkoimme vielä painobaarista DTM: ään bailaamaan. Sielläkin oli kivaa!

Täytyy sanoa, että oli kiva olla teemabileissä, johon lähes kaikki olivat panostaneet. Siinäpä hienot kuvatukset illasta minun puhelimessa. Heh ja pakko mainita; muutama kaveri oli ottanut mukaan "kokaiinia" eli perunajauhoa. Oli myöa feikkiseteleitä, leikkiaseita, pukumiehiä.. Oiken onnistunut ilta, ensi vuonna toivottavasti saan kutsun uudelleen ja teema on eri!
Tossa viel koko konkkaronkka, kuvasta puuttuu ehkä 10 henkee.. Ellei enemmä. Öitä!