Tammikuun lopussa, kun olin vielä Thaimaassa, kaverini kysyi minulta ''haluatko muuttaa omistamaani asuntoon vuokralle?'' Koko hommahan lähti liikkeelle siitä, että vitsillä heitin syksyllä, että haluaisin muuttaa asuntoon. Molemmat tiesimme, ettei se ollut silloin eikä ihan lähitulevaisuudessa mahdollista, joten täytyi unohtaa ajatus taka-alalle. Kuitenkin minulla oli onnea matkassa ja ystäväni heitti tämän kysymyksen tosiaan tammikuun lopussa.
Pyysin saada miettiä asiaa pari päivää. Aloin heti miettimään työmahdollisuuksia ja käytännönjärjestelyjä, koska ajatus houkutti suuresti muuttaa pk-seudulle (asunto siis on Vantaalla.) Hetken pohdintojen, työnhaun ja Suomeen paluun jälkeen päätin irtisanoa sekä työt että asunnon ja ottaa suunnan kohti Vantaata! Soitin Vantaalle työpaikasta samaan firmaan, kuin missä olen nyt töissä ja he etsivät juuri uutta työntekijää. Voiko parempaa tuuria käydä?
Viimeisen lauantaivuoron tein viime viikonloppuna ja täytyy sanoa, että melko haikealle tuntui. Työkaverit ovat vallan mainiot ja tosi sääli lähteä pois. Uskon kyllä, että tulevat kolleegat ovat aivan yhtä mukavia, joten enköhän sopeudu uuteen paikkaankin. Kokonaisuudessaan minulla on enää neljä työpäivää ja sitten olisi taputeltu hommat täällä päässä. Perjantaina 28.2 olisi sitten muutto, huhhuh!
Halusin ostaa minulle ja työkaverilleni vielä lauantaina naapurista Sundae jätksit, oli namia!
Pitihän tuo pakkaaminenkin aloittaa; en halua, että minulle tulee kiire sen suhteen, koska en millään jaksa etsiä tavaroita paikoista, mihin en muista niitä heitelleeni. Kuuden vuoden aikana tämä on viides muuttoni, ja mitä joka kerrasta olen oppinut on se, että tavaraa, jolla ei oikeasti ole tehnyt viimeiseen kahteen vuoteen mitään, kannattaa heittää pois. Aloitin papereiden läpikäymisen jo viime viikolla ja tänään rulianssi jatkui. Asuntonikin kyllä näyttää siltä, että pyörremyrsky olisi käynyt kylässä..
Melkein hävettää lisätä tämmöistä kuvaa, mutta lähinnä tuo sekasorto huvitti niin paljon, että sen halusin jakaa. Kissat ovat hieman ihmeissään, että mitä oikein tapahtuu. Myöskin niiden kannalta on parempi pakata pikkuhiljaa, niin nekään eivät stressaa välttämättä niin paljon.
Kovasti tätä tavaraa on vuosien aikana kertynyt ja hieman jännitänkin muuttaa tästä 42 neliön asunnosta 27 neliön kämppään.. Eipä tuo ole kuin järjestelykysymys, vähän tetristaitoja kehiin niin kyllä hyvä tulee!
Hieman tuntuu haikealle, koska kaikki tämä tapahtui niin yhtäkkiä. Olen kuitenkin melkein kolme vuotta Tampereella elänyt, asunut ja kokenut. Hyvät muistot tänne jää, enkä panisi pahakseni, vaikka joku päivä tänne palaisinkin. Odotan silti muuttoa kovasti ja enemmän olen innoissani kuin surullinen. Pahin alkuhaikeus meni oikeastaan jo ohi, kun tein käytännönasioita muuttoon liittyen (sähkösopimukset, muuttoilmoitukset yms..) ja nyt vain pitää pakkailla tavaroita.
Iltalenkkeilyä, nuo viivakoodin näköiset valot ovat Särkänniemen valoja.
Ikävä tosiaan tulee, mutta kuten totesin; aina tänne voi palata takaisin jos tuntuu siltä. Kuitenkin uudet haasteet ja kujeet odottavat minua Vantaan suunnalla. Halusin tarttua tilaisuuteen, koska olen melko varma, että olisin katunut myöhemmin, jos en olisi lähtenyt. Nyt vain pitää pakata, ettei tule stressi ja kiire! Ja unille mars, hyvää yötä!
Se ois taas sen aika, kun synttärien lisäksi muistaa, miksi sinkkuna oleminen on vähän tylsää. Ennen olin katkera kuin mikä ystävänpäivän aikaan, nykyään lähinnä vain kateellinen ja ''surkeana'' omasta tilanteesta. Noo tämäkin päivän kurjuus 'kolahti', kun sovin treffit kaverini kanssa, joka kuitenkin muisti myöhemmin että on ystävänpäivä ja viettää sen hänen poikaystävän kanssa. Molemmat hyviä ystäviä = olen onnellinen heidän puolestaan, mutta 'surkeana' omasta puolestani.
Ystävänpäivä on vähän hassu käännös tuosta Valentine's day:sta. Olen useammin miettinyt tätä, että meillä tämä tosiaan korostaa ystävyyttä, muualla maailmalla rakastavaisten rakkautta. Toki, en pidä huonona asiana muistaa välillä ystäviään, mutta oletanpa vain että nämä oikeat ystäväni tietävät olevansa minun ystäviäni muulloinkin kuin joka vuosi 14.2.
Tässäpä päivityksessä en jaksa edes katkeroitua tai marmattaa omasta sinkkuudesta. Olen tosi onnellinen niiden puolesta, jotka ovat sen fiksun eukon/ukon vierelleen löytäneet ja toivotan heille pelkkää hyvää. Kaikki on siihen asti jees kunhan ovat onnellisia, eivätkä osoita liikaa lässynlää hellyyttä julkisilla paikoilla. Enköhän minäkin tuon prinssin löydä ennemin tai myöhemmin..
Rakkauslaulut ovat hieman korvista, ovista ja ikkunoista tulvivia ällötyksiä, mutta metallipuolella koen pari biisiä aivan hyviksi. Eikä liian imeliksi. Mutta kauniiksi ennen kaikkea.
Ensimmäisenä näistä yksi kestosuosikkibändeistäni eli Mokoma ja biisihän on Ei kahta sanaa (ilman kolmatta.) Vaikka tuo still kuva Annalasta on hyvin kaunis, kannattaa video edes kuunnella, ihanaa musakkia.
Toisena en-niin-paljon-enää-jaksa-kuunnella Stam1na ja Murtumispiste. Mielestäni rakkautta ei voi näiden ja muutamien muiden biisin tavoin tiivistää kauniimmin. Onhan muitakin hienoja esimerkiksi Elton Johnilla, mutta nämä ovat tätä raskaampaa puolta. Aikoinaan kun opettelin tätä kuuntelemaan en olisi uskonut, että näin herkkä puoli biisien tekijöiltä löytyisi.
''Jos olisit laulu kirjoittaisin sinut kauaksi täältä
On muut laulut liian äänekkäitä
Sanoittaisin, sovittaisin alkutavuista viime riimeihin
Muita töitä puhtaammin ja kauniimmin
Perjantai ja lauantai meni mukavasti (ja nopeasti) töissä. Kivaa välillä tienata rahaakin, koska en saanut palkkaa koko tammikuun aikana loman takia.
Nyt tuo punainen hiusvärikin näkyy kivasti. Oli pakko ottaa joku hassu kuva tauolla ja tämmöstä sitten.
Lauantaina töiden jälkeen otin suunnan kohti Helsinkiä ja kaverin tupareita. Oli tosi kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa ja oli meillä kyllä lystiä!
Minä ja ihania ystävyksiä. Ilta meni aika perinteisen kaavan mukaan: aloittelut ja puoliltaöin baariin. Vähän ennen baaria jotkut suuntasivat jo kotiin ja lähes loput oltiin pilkkuun asti.
En ole tässä porukassa pyörinyt vielä kauan, mutta vastaanotto ollut sitäkin kivempi. On mukavaa, kun on kaveriporukka, johon tuntee kuuluvansa ja muut hyväksyvät toisensa juuri sellaisena kuin on.
En tännekään ole ehtinyt kertoa, että muutan Tampereelta pois. Sain työpaikan ja asunnon Vantaalta alle viikossa ja oikeastaan täysin tuurilla. Olen innoissani muutosta ja varmaan päivittelen aiheeseen liittyen lähiaikoina. Tämä oli vähän tynkäpäivitys, mutta välillä näin. Huomenna tärkeä päivä: hiusalan näyttö, joten kohta unta. Hyvää yötä!
Olen jo hetken ajatellut kirjoittavani kyseisestä aiheesta ja nyt pääsin kunnolla vauhtiin. Tämä on siis pienimuotoinen valivali -postaus höystettynä pienehköllä huumorilla, joten jos ei kiinnosta: älä lue. Tietyt tavat/tyypit, jotka ärsyttävät salilla:
Alkuun toki kannustava teksti, jonka yritän muistaa arkenakin.
Meikkaajat: minkä ihmeen takia salille mennessä täytyy meikata naama täyteen pakkelia? Eri asia on tulla töistä suoraan, tai laittaa vaikka hieman ripsiväriä, mutta en käsitä, miksi pitää lisätä meikkiä ennen treeniä. Ensinnäkään iho ei hengitä silloin kunnolla, joten finnejä voi tulla lisää ja muutenkin iho tukkiutuu helpommin, eli näyttää samealta ja väsyneeltä.
Tämä on aika tuttu tapaus, ainakin minulle. Kerran salilla eräs likka päätti lisätä puuteria, ripsaria, huulikiiltoa ja rajausta juuri ennen Bodystep tuntia. Myöskin olen nähnyt näitä neitejä, jotka lopettavat crosstrainerilla treenailun kun hikipisarat alkavat valumaan jauhosäkissä uitetulta otsalta. Jos on niin huono itsetunto, suosittelisin ennemin harrastamaan itsetutkiskelua, eikä salilla käyntiä.
En-voi-olla-ilman-kännykkää: kännykän käyttämiseen sorrun itsekin, mutta miksi edes roudaan puhelinta salin puolelle: kuuntelen sillä musiikkia. Ei ole mitään väliä, jos hieman käyttää puhelinta, mutta se, ettei oikeasti voi olla yhtä tuntia ilman puhelinta... Viimeksi maanantaina näin salilla keski-iän paremmalla puolella olevan rouvashenkilön, joka tyytyväisenä sohvalla istui treenivaatteet päällä jutellen puhelimeen. Eikö oikeasti ole mitään muuta paikkaa/aikaa hoitaa puheluita, kuinka pojantyttö Mirja-Anneli on kasvanut niin isoksi.
Myöskin järkyttävää on, kun porukka raahaa tämän addiktoivan pikku paholaisen ryhmäliikuntatunneille. Lähes poikkeuksetta joka kerta tunnilla on joku, jolla se perhanan puhelin on mukana ja tottakai se täytyy jokaisella juomatauolla - ja vähän useamminkin - tarkistaa. Kerrankin eräs noin nelikymppinen nainen kesken tunnin vastasi puhelimeen ja päätti jatkaa puhelua salissa. Jopa ohjaaja hieman kuittasi hänelle tästä, mutta jatkoi tyytyväisenä metelissä puhelua.
Liian pienet vaatteet: onhan se ihan kiva, jos kroppa on kuin Fitness muropaketissa, mutta sen huomaamiseen ei tarvitse salille laittaa niitä lyhimpiä sortseja ja läpinäkyvimpiä paitoja. Välillä tuntuu, että tytöt ovat erehtyneet paikasta ja luulivat tulleensa ''Wet T-Shirt'' -kisoihin. Joo, vaikka itse en ole langanlaiha ja mallinmitoissa oleva, olen silti erittäin tyytyväinen kroppaani. Vaikka olen tyytyväinen muutamaan ekstrakiloon, en koe silti tarpeelliseksi pukeutua vaatteisiin, joissa vesirajan yläpuoli näkyy. Tyköistuvat vaatteet ja esim lyhyet shortsit ovat ihan jees mielestäni, mutta valitettavasti näitä ylilyöntejäkin näkyy.
Valittajat/huutajat/inisiät/voihkijat: varmasti itse tiedät, kun alkaa sattumaan lihaksiin ja hieman ahdistaa. Kuitenkaan tällöin ei tarvitse vikistä kuin astmakohtauksen saanut tai huutaa kuin synnytyslaitoksella. Eräs nainen on kerran voihkinut niin kovaa, että hänen ääni ylsi jopa ryhmäliikuntatunnin musiikin yli. Täytyy sanoa, että vaikka puhisen itsekin viimeisillä toistoilla, en silti huuda niin, että varmasti muutkin kuulevat, että nyt treenaan lujaa. Myöskin jos et jaksa: jatka siitä huolimatta tai luovuta, mutta ei tarvitse vikistä ja valittaa. Ikävä kyllä urheilullinen vartalo ei tule ilmaiseksi ja välillä se kyykkääminen saattaa sattua reisiin.
'Tiedättehän varmasti, että käyn salilla?': se on mukavaa, jos ihmiset urheilevat ja siitä tulee hyvä mieli. Kuitenkin on hyvin rasittavaa, jos joka toinen facebook päivityksesi koostuu a) uudesta ruokavaliostasi/kuvista siitä b) kuinka olet ollut treenaamassa/mitä teit tai c) miten ihana sinun pt-on ja mitä kivaa taas teitte salilla. Se on mukava, että on tavotteita ja varsinkin jos menestyy niissä, mutta ei sitä naamakirjaa tarvitse tunkea täyteen elämänohjeita. Myöskin on hyvin rasittavaa lukea päivityksiä ''menossa salille'', ''salilla'', ''ai että huomenna on lihakset kipeänä''. Itse ainakin vain käyn siellä salilla, enkä koe tarpeelliseksi ilmoittaa siitä kolmea kertaa viikossa kaikille facebook ystävilleni.
Hengailijat: se on mukavaa jos kahvilat on niin out nykyään ja salilla hengailu in. En vain käsitä tätä, että salille tullaan lukemaan naistenlehtiä, treenaamaan pikkupikku painoilla kolme toistoa ja seuraava laite. Eikö ole halvempaa lystiä mennä vaikka sinne kahvilaan istumaan ja lukemaan niitä lehtiä? Mikä järki treenata niillä minimaalisilla painoilla tai kävellä juoksumatolla 5min ja ''ohhhoh tämä riitti tältä päivältä.'' Ymmärrän etteivät kaikki voi tietää miten kannattaa treenata, mutta tuollainen ei ole treenausta nähnytkään. Ymmärtäähän sen, että kotoa käsin ei saa päivitykseen lisätagia ''paikassa kuntosali''.
Loppuun: Listaa olisi voinut jatkaa vieläkin, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Oikeasti minulle on ihan sama, miten kukin treenaa tai miltä näyttää. Nämä ovat vain useamman kerran pistäneet silmään, joten päätin niistä avautua. En koe olevani mikään täydellinen salikäyttäytyjä, mutta ainakin yritän olla vain ja tehdä sitä omaa treeniä.
PS. jos kolahti ikävästi ja tuli hieman vihainen fiilis - hyvä, sainpahan jonkun reaktion aikaan. Kannattaa myös muistaa lukea tämä pieni ironia ymmärtäen.
Hyvin kannustava ja ironiaa jatkava video, enjoy! Ja nauttikaaha niistä salireeneistä kaikesta tuosta huolimatta.
